Uusimmat

Kiertueella kuullaan Varasteleva joulupukki -levyn kappaleita ensi kertaa livenä.
AC/DC on julkaissut kaksi videota, jossa yhtyeen jäsenet kertovat, kuinka hittikappaleet syntyivät
"Tukkahevibändit" olivat itse syyllisiä hiipuvaan suosioonsa 80-90-lukujen taitteessa, laukoo Twisted Sisterin Dee Snider.
We're Not Gonna Take It ja I Wanna Rock eivät olleet Twisted Sisterin tuottajan mieleen, kertoo yhtyeen keulakuva Dee Snider.
A-ha:n ikoninen hitti olisi luultavasti jäänyt unholaan, mikäli levy-yhtiö ei olisi antanut sille toista mahdollisuutta.
Kultaiset kasariklassikot ovat Spotifyn käyttäjien suosiossa.
Bändi soitti legendaarisen kokonaisuuden metsäpalojen torjuntaa tukevassa Fire Fight Australia -tapahtumassa sunnuntaina.
1980-luvun musiikki on täynnä toinen toistaan tarttuvampia hittejä. Nyt voit testata, kuinka hyvin aikakauden musiikki on jäänyt mieleesi.