Kuva: AOP

Kylie Minogue ylistää hittinikkari Teemu Brunilaa - mies pääsi todistamaan harvinaista hetkeä

11.11.2020 12:45 - Iiro Myllymäki

Supertähden kehutulla uutuuslevyllä on mukana suomalaistekijöitä. Teemu Brunila pääsi näkemään Kylie Minoguesta harvoin nähdyn puolen levytyssessioissa.

Popin supertähti Kylie Minogue, 52, on käyttänyt suomalaisia apuvoimia uudella, paljon kehuja saaneella Disco-albumillaan. Perjantaina julkaistulla Minoguen 15. studioalbumilla on mukana neljä Teemu Brunilan osin kirjoittamaa kappaletta, ja kahdessa näistä Brunila on toiminut myös tuottajana. Yksi yhteistyön hedelmistä on singlenä julkaistu ja albumin avaava Magic-kappale.

Kylie Minogue on kertonut haastatteluissa albumin poikkeuksellisesta tekoprosessista. Koronapandemia sulki maiden rajat keväällä, ja tämän takia Minoguen Los Angelesiin kaavailema biisinkirjoitussessio Teemu Brunilan kanssa peruuntui. Tuolloin Brunila asui Los Angelesissa, mutta päätyi muuttamaan perheineen takaisin Suomeen. Lopulta Minogue ja Brunila tekivät yhteistyötä etäyhteydellä niin, että Brunila työskenteli kotonaan Turussa ja Minogue kotonaan Lontoossa. Brunila antoi Minoguelle neuvoja, joiden avulla tämä pisti pystyyn kotistudionsa ja sai nauhoitettua ensimmäistä kertaa urallaan itsenäisesti lauluosuuksiaan.

- Teemu oli todella avulias, Kylie Minogue kertoo Apple Musicin haastattelussa.

- Hän on mahtava tyyppi. Olen viettänyt hänen kanssaan tuntitolkulla aikaa, mutta olen nähnyt hänet vain 2D-muodossa kuvaruudulla, Minogue kuvailee.

"Sinä päivänä murruin"

Kylie Minogue tunnetaan aina hyväntuulisena ja kohteliaana poptähtenä, jonka positiivinen kuori harvoin osoittaa säröilyn merkkejä. Disco-albumin levytyssessioiden aikana tapahtui kuitenkin poikkeus. Nainen tunsi paineita etänä tehtävän työskentelyn organisoimisesta ja pallottelusta monien ihmisten aikataulujen kanssa. Tämä näkyi, kun Minogue levytti Miss a Thing -nimistä kappaletta etäyhteydellä Teemu Brunilan kanssa.

- Painetta oli niin paljon ja olin väsyttänyt itseni. Olin melkein kyynelissä. Yritän aina parhaani, mutta sinä päivänä murruin. Sen näki kasvoiltani. Sanoin Teemulle, että en pysty äänittämään tänään. Vihaan sitä, kun tunnen kokeneeni tappion, Minogue sanoo.

Kävi kuitenkin ilmi, että Brunila oli saanut jo haluamansa lauluraidat aiemmassa äänityssessiossa. Koko Apple Music -haastattelun voit katsoa alta. Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Teemu Brunila on kehunut Kylie Minoguen ammattitaitoa ja persoonaa.

- Kylie on harvinaisen aito ja lämmin ihminen. Jalat maassa, kova tekemään töitä ja valtavan fokusoitunut. Ei ihme että on onnistunut tekemään niin upean ja pitkän uran.

Teemu Brunilan lisäksi kahdella Kylien uutuuslevyn kappaleella kirjoittajana ja tuottajana on toiminut toinen suomalainen, Nico Stadi -nimellä musiikkia tekevä Nico Hartikainen.

Maailmantähtien kanssa työskennellyt Teemu Brunila on tehnyt musiikkia muun muassa Jason Derulolle, David Guettalle ja Flo Ridalle. Suomalaisille tutuimpia ovat hänen Jenni Vartiaiselle kirjoittamansa hitit (esimerkiksi Ihmisten edessä ja Duran Duran) ja JVG:n kanssa tehdyt Tarkenee ja Hehkuu. Brunila nousi tunnettuuteen vuosituhannen alussa The Crash -yhtyeestä ja on sittemmin vaikuttanut myös animaatiohahmoista koostuvassa Studio Killers -kokoonpanossa.

Teemu Brunila tuli tunnetuksi The Crash -yhtyeen solistina mutta on yhtyeen lopetettua pitänyt hiljaiseloa julkisuudessa. Kuva vuodelta 2004. (kuva: AOP)

Lue myös: Teemu Brunila oli mukana tekemässä Kylie Minoguen uutta kappaletta: "Hän on lämmin ja aito ihminen"

Lue myös: Popin supertähti katuu, ettei puhunut suutaan puhtaaksi uran alkuajoilla - "Minusta tuli raivokas"

Lähde: Apple Music

Uusimmat