Kuva: Mikko Räsänen

Pian 60 vuotta täyttävä Markus Selin ei pode ikäkriisiä: "Vedetään niin pitkälle kuin pystyy"

12.02.2020 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Selinin perustama Solar Films juhlii 25-vuotiasta taivaltaan.

Elokuvatuottaja Markus Selin, 59, on tehnyt pitkän uran suomalaisen elokuvan parissa. Selinin perustama legendaarinen tuotantoyhtiö Solar Films juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan.

Selin kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että aika on mennyt kuin siivillä.

- Aika on mennyt todella nopeasti ja ollaan tässä tehty yli 50 leffaa plus kaikki muut tv-tuotannot. Toivotaan, että hommat jatkuvat samalla tavalla tulevaisuudessakin. Kenttä on muuttunut paljon ammattimaisemmaksi ja tekeminen on välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa - varsinkin kun miettii rahoitusta. Pakko kuitenkin sanoa, että tekijät ovat kehittyneet ja se on hyvä.

Selin nostaa Solar Filmsin historian kohokohdiksi useita eri elokuvia sekä tv-tuotantoja.

- Pahat Pojat, Häjyt, Levottomat, Matti, lukuisat Kummeli-elokuvat, Varekset... Lista on pitkä onnistumisista, mutta tietenkin jotain epäonnistumisia on myös ollut. Tv-puolella myös Vintiöt oli todella onnistunut tekele.

Yksi Solar Filmsin tv-tuotannoista oli myös legendaarinen Gladiaattorit, joka villitsi nuoria 90-luvulla. Nykyään sarjasta on tehty myös uusintaversio.

- En hirveästi ole katsonut tuota uutta Gladiaattorit-ohjelmaa, mutta enpä ole kohderyhmääkään. Muistan silloin aikoinaan, että meidän isoimmat jätkät loukkaantuivat helposti, kun olivat lihaksikkaita ja kankeita kehonrakentajia. Ambulanssi kävi montaa kertaa tsekkaamassa tähtiä, mutta niistä virheistä sitten opittiin seuraavissa tuotannoissa.

Selin on tehnyt urallaan paljon ja mies kertookin, että hänellä ei ole enää varsinaisia unelmia.

- Ei ole selkeitä unelmia. Välietappeja tulee aina, oli sitten liike-elämää tai elokuva-asiaa, mutta pakkomielteitä ei mihinkään ole. Menen virran mukana ja teen asioita sen mukaan, kun hyvältä tuntuu.

Aikoinaan Selin on puhunut, että haluaisi tehdä Kalevala-aiheisen elokuvan. Ideasta ei ole vielä luovuttu.

- Olemme kirjoittaneet sitä elokuvaa pitkälle ja ensimmäinen osio Kullervosta on kyllä valmis. Se on hanke, joka on kiinni resursseista sekä ohjaajasta, jolla on intohimoa asiaan. Aika näyttää, näkeekö se koskaan päivänvaloa.

Ei ikäkriisiä

Selin täyttä tänä vuonna 60 vuotta. Ikäkriisiä mies ei kuitenkaan ole kohdannut ja aikookin tehdä töitä niin sanotusti loppuun asti.

- Ei ole minkäänlaista ikäkriisiä. Välillä sitä miettii, että minne nämä 40 vuotta ovat oikein kuluneet, mutta hauskaa on ollut.

- Kysyin juuri toimitusjohtajalta, että mitä sitten tehdään, kun ikää alkaa olemaan mittarissa. Hän sanoi, että eiköhän tässä vedetä niin pitkälle kuin vain ikinä pystyy. Olin samaa mieltä.

Solar Filmsin tuottama elokuva Se Mieletön Remppa julkaistaan 19. helmikuuta. Elokuvan pääosissa nähdään Sami Hedberg sekä Kiti Kokkonen.

Lue myös: Vappu Pimiä hehkuttaa Markus Seliniä: "Häneen voi aina luottaa!"

Lue myös: Markus Seliniltä kiinnostava fakta Matti-elokuvan tekoprosessista: Nykänen sai runsaan korvauksen

Kilpailut

Uusimmat