Kuva: Lauri Kujanpää

Jouni Hynynen julkaisi kuvan 80-luvulta, fanit innostuivat: "Musiikki vei urheilijanuorukaisen"

21.07.2021 16:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hynynen harrasti nuoruudessaan kestävyysjuoksua.

Kotiteollisuus-yhtyeen johtohahmo Jouni Hynynen, 51, kilpaili nuorena kestävyysjuoksun parissa. Nyt Hynynen on julkaissut kuvan kultaiselta 80-luvulta, jossa hänet nähdään treenivaatteissa urheilukentällä.

"Muisto pimeältä 80-luvulta. Silloin meni kovempaa kuin nykyisin. Taustalla naapurin Pena", Hynynen kirjoittaa julkaisun yhteydessä. 

Kuva on huvittanut Hynysen seuraajia kovasti.

"Musiikki vei lupaavan urheilijanuorukaisen", kommentoi eräs.

"Ei helvetti! Uskottava se on kun kuvakin löytyy! Urheilijanuorukainen!" kirjoittaa toinen.

Näet kuvan alta tai tästä.

Kotiteollisuus julkaisi toukokuussa uuden Jumalattomat-albumin, jonka ensimmäinen single Herttarouva kuultiin helmikuussa.

Hynynen kertoi tuolloin olevansa erittäin tyytyväinen julkaistuun albumiin.

- Jos miettii tuota meidän tuotantoa, niin varsinkin kolme viimeisintä levyä ovat olleet helvetin onnistuneita. Varsinkin tämä viimeisin, Hynynen kehui Voice.fi:n haastattelussa.

- Kun biisit sai kuulla ensimmäistä kertaa miksattuna, niin sitä ajatteli, että nyt on jotain hienoa käsissä. Minua hieman pelotti alussa, sillä olin juuri tehnyt Maanalaisen Armeijan levyn ja sitten pitikin alkaa säveltämään materiaalia Kotiteollisuudelle. Jostain ne kappaleet kuitenkin kumpusivat, mies jatkoi.

Hynynen on naimisissa näyttelijä Mari Perankosken kanssa. Aviopari julkaisi vuonna 2020 yhteisen podcastin.

Lue myös: Jouni Hynynen kehuu Nightwish-johtohahmon työtahtia: "Veti ykkösellä biisit sisään"

Lue myös: Pandemia vei Kotiteollisuudelta työt - rahallinen koronatuki auttoi Jouni Hynysen mukaan paljon

Kilpailut

Uusimmat